Sympaattisempaa idolijoukkoa kuin Negicco saa hakemalla hakea. Alun perin Niigatan prefektuurista peräisin oleva kolmikko perustettiin vuonna 2003 mainostamaan paikallista ylpeydenaihetta, purjoa. Tytöt eivät kuitenkaan halunneet jättää tilaisuuttaan siihen, vaan jatkoivat armotta ryhmänsä työstämistä. Heivät ole vielä nykyäänkään suosionsa huipulla, mutta hyvällä matkalla sinne. Yhtenä virstanpylväänään vuoden 2013 marraskuussa he onnistuivat saavuttamaan Japanin virallisen viikottaisen Oricon Singles -listan sijan 5. sinkullaan Hikari no Spur.

Useat perinteiset idoliyhteet Japanissa pyörivät pääasiallisesti fanien kannatuksella ja eivätkä musiikillisilla meriiteillä. Tästä syystä idolialbumit eivät usein ole laadukkainta mahdollista musiikkia, vaan lähinnä yksi tuote muuten kaupallistitetussa bisneksessä. Negicco eroaa kuitenkin joukosta, sillä se ei ole ainakaan päällepäin kovinkaan kaupallistettu. Yhtyeestä suorastaan huokuu lämpöä ja rakkautta musiikkia kohtaan, kuuntelijasta tuntuu kuin tuntisi Nao☆:n, Megun and Kaeden henkilökohtaisesti ja he ovatkin sanoneet haluavansa pitää menon mahdollisimman maanläheisenä.

Rice&Snow ilmestyi tammikuussa ja siinä näkyy selkeä tyylillinen muutos aikaisempaan Melody Palette -albumiin verrattuna. Vaikka ensisijainen tyylilaji onkin Shibya-kei, on ovat erot silti kahden albumin välillä merkittäviä. Siinä missä Melody Palette oli menevää ja hyperaktiivista elektropoppia, Rice&Snow on maanläheisempää ja akustisemmalta kuulostavaa syntikkapoppia. Kappaleiden menevyyteen se ei kuitenkaan vaikuta, sillä vähän väliä levyä kuunnellessa huomaa hytkyvänsä rytmin mukana.

Ensimmäinen single levyltä julkaistiin jo viime vuoden huhtikuussa. トリプル！WONDERLAND. Kappale on muuta levyä selkeästi poppimaisempi ja toiminee eräänlaisena esittäytymiskappaleena yhtyeelle. Levyn parhaimmistoon se ei kuitenkaan pääse, sillä kaikesta huolimatta siitä tuntuu puuttuvan sitä jotain ja se jääkin tunnelmaltaan cheerleaderimaiseksi kannustuskappaleeksi. Kappaleen sanat ovat poppimaisesta kuorrutuksesta huolimatta varsin oivaltavat. Niissä otetaan rohkeasti ja ylpeästi kiinni joukkion alkuperästä eli purjosta ja samalla rivien välistä moititaan siitä pilkkaavia. Tytöt ovatkin aina olleet ylpeitä omasta absurdista alkuperästään. Siitä syystä onkin vaikea kuvitella, miksi kukaan voisikaan toivoa pahaa tai olla pitämättä heistä.

Heikohkon alun jälkeen 1000%の片想い pelastaa tilanteen ja nousee heti albumin yhdeksi vahvimmista kappaleista. Tomoko Ikedan aka Shiggy Jr:n kanssa yhteistyö on tuottanut hedelmää ja akustisehko kappale kantaa kuulijan mukanaan alusta loppuun. Kappale nojaa vahvasti yksinkertaiseen kokonaisuuteen ja suurimman osan ajasta äänessä onkin laulun lisäksi ainoastaan piano, kitara, basso ja rummut.

Suurin osa levyn parhaista kappaleista pohjautuu yksinkertaisuuteen. Shibyua kei -tyyliset elektrolataukset ovat kanssa hyvää kuunneltavaa, mutta eivät kuitenkaan pääse samalle tasolle hillitympien kappaleiden, kuten esimerkiksi 裸足の Rainbow tai 自由に rinnalle. Viimeksi mainituista jälkimmäinen nousee omasta mielestäni levyn ehkä parhaaksi kappaleeksi. Siitä paistaa läpi se, miten tytöillä on ollut hauskaa kappaletta tehdessä. Lopun huutelut ja nauru ovat luultavasti suunniteltuja, mutta se miten spontaanilta ne kuullostavat antaa kappaleelle selkeää lisäarvoa.

Lisäksi mainittakoon 光のシュプール  eli Hikari no Spur, jonka musiikkivideota Negicco oli kuvaamassa lapissa. Oikeastaan juuri tämä video herätti mielenkiinnon yhtyettä kohtaan. Musiikista voidaan olla monta mieltä, mutta sitä aitoutta, pehmoisuutta ja tunnelmaa mitä video tuo katsojan ruudulle ei voi olla rakastamatta. En ole koskaan aiemmin tullut yhtä iloiseksi jonkun lumessa leikkimisestä, he suorastaan aidosti rakastavat sitä. Ja aitous on se mikä loppupeleissä ratkaisee.